Anna olla

Tämä kesä on kulunut itseni tutkiskelun parissa. Yrityksiä, epäonnistumisia, onnistumisia – kehittymistä ennen kaikkea.  Olen selventänyt itselleni mitä tahdon ja kuinka kaikki käytännössä tapahtuu. Tunnen varmuutta siitä, että olen kulkemassa unelmaani kohti. Tällä hetkellä minulla olisi valtava palo kirjoittaa, lukea, joogata, jakaa näkemyksiäni ravinnosta, spirituaalisuudesta ja mielen ja kehon hyvinvoinnista yleensä. Valitettavasti jokin voima jarruttaa ja laittaa vastaan. Ongelmani nimittäin on, etten tunnu saavan mitään aikaiseksi ja valmiiksi. En sitten millään, vaikka olen täynnä intoa ja uskoa.

Olen viimeisen parin kuukauden aloittanut sitä sun tätä. Esimerkiksi seitsemän kirjaa, joista jokainen on muutaman luvun jälkeen jäänyt kesken ja lukemattoman määrän kirjoitelmia, joiden tiedostot olen lopulta päätynyt deletoimaan.  Jotenkin tällainen toistuva seinään päin ajaminen ei kuitenkaan ole saanut minua lannistumaan. Ehkä kesällä ja sen huolettomuudella on sormensa pelissä, mutta tunnen eriskummallista rauhaa kaiken saamattomuuden keskellä.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, uskon vakaasti siihen, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Siis ihan kaikella. Tämä hetki ei ole enempää tai vähempää kuin sen kuuluu olla, joten vallitsevan tilanteen hyväksyminen on ainoa järkevä ja hyvinvointia tukeva ratkaisu. Omasta puolestani (luulisin, että monen lukijankin puolesta) voin kuitenkin sanoa, että se on huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. Lohdullista kuitenkin on, ettei nykyhetken hyväksyminen ole sama, kuin täydellinen zenmäisen tyyni suhtautuminen kaikkeen. Kyllä sinä saat räjähdellä, tuskastua, tuntea epätoivoa, räiskyvää ja kuplivaa iloa, ihan mitä vaan! Juju piilee siinä, ettet takerru tunteisiin. Ne eivät ole pysyvä olotila, vaan aaltoja, vierailijoita, elämäsi rikastuttajia siinä, missä ympärillä tapahtuvat asiatkin. Tunteilla on oma tehtävänsä, juuri siihen hetkeen sidonnainen tärkeä rooli.

20273059_10212074657693069_1547692016_o

Ja lopulta miljoonan taalan kysymys: miten tämä kaikki liittyy minun keskeneräisiin projekteihini?

No, kuten mainitsin, olen ollut suhteellisen sinut sen kanssa, ettei tänä kesänä tuotteliaisuuteni ole ollut samalla tasolla intentioideni kanssa. Entinen Pinja olisi luultavasti vastaavassa tilanteessa itkenyt enemmän ja ennen kaikkea ollut äärimmäisen ankara ja tyytymätön itseensä. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että aluksi kahlasinkin melko synkissä vesissä – suorittamisen varjo kummitteli siellä mihin jalallani astuin. ”Olen huono” – vaiheen ylittäminen kävi loppujen lopuksi melko kivuttomasti ja nopeasti. Minua auttoivat kaksi asiaa: meditaatio ja yksinkertaisesti se, etten jaksanut temppuilla ikävien ajatusten kanssa. Annoin olla.

Käytännössä meditoiminen ja let it be – ajattelu kulkevat väistämättä käsikkäin. Minun kohdallani meditaatioharjoitus on sitä, että herättyäni istahdan risti-istuntaan viereisen huoneen lattialle, suljen silmäni ja hengitän. Samalla teen pienen skannauksen itsestäni: mitä minulle tänä aamuna kuuluu, miltä keho tuntuu, missä olen ajatusten tasolla, jonka jälkeen otan pari syvää hengityskiertoa ja niiden avulla puhaltelen mieleni puhtaaksi. Asiat on nyt käsitelty, eikä niihin tarvitse seuraavaan kymmeneen minuuttiin palata. Sitten vain olen itseni kanssa pienen hetken. Meditaatio auttaa minua ottamaan etäisyyttä asioihin. Jos pystyn edes hetkeksi kääntämään huomioni sisälle kaikkien ulkoisten häiriöiden kimpoillessa ympärilläni, uskon pystyväni mihin tahansa. Jatkuva päänsisäinen brainstorming ei tee kenellekään hyvää, ainoastaan uuvuttaa ja vie ennenaikaiseen hautaan. Hiljaisuus puolestaan palauttaa ja parantaa, uskokaa pois.

Erikseen on opetettava itselleen ero luovuttamisen ja asioiden rauhaan jättämisen välillä. Kun annan jonkin vain olla, ei se tarkoita, että olisin epäonnistunut ja siksi jättäisin jonkin sikseen. Kuten sanat antaa olla itsessään jo kertovat, minä vain annan tilaa, annan asian olla omalla arvokkaalla painollaan, pakottamatta. Kun esimerkiksi tunnen ahdistusta ja surua, annan niiden olla, sillä tiedän sen olevan viesti jostain, joka minun tulisi huomata. Asian vatvominen tuskin tekee sitä muuksi ja näin minulle jää energiaa huomata uusia, mahdollisesti kauniita ja hymyilyttäviä asioita. Minä en ole tunteeni tai jotain, mitä saan aikaiseksi.  Ja siksi annan olla. 

Minulla on unelmani ja usko siihen, että kaikki tapahtuu aikanaan. Elämä on vaiheita ja jatkuvaa muutosta, sille emme voi mitään. Sen vuoksi olisikin ihanteellista, jos ymmärtäisimme sen, että juuri nyt on paras. Just tässä ja nyt. Kaikki on hyvin, ei paremmin tai huonommin, vaan hyvin. Et voi tietää tulevasta, mennyttä puolestaan on mahdoton muuttaa. En väitä, että on olemassa kupla, jonka sisällä kaikki on hyvää ja kaunista ilman vastoinkäymisiä ja harmia. Väitän vain, että sinulla on kyky tehdä hyvää ja kaunista ja nähdä niitä myös tässä hetkessä.20257630_10212074657933075_416319325_o