Joulukuu, runokuu

Joulukuun ensimmäinen viikko on kulunut sairastaessa. Vaikka olo on ollut kehno, on flunssa tuonut mukanaan jotain hyvääkin; aamut ovat olleet kiireettömiä ja olenkin aloittanut lähes jokaisen päivän kahvikupillisten lisäksi pienellä kirjoitusharjoituksella. Harjoituksesta on tullut minulle vähän kuin joulukalenteri. Uusi aamu, uusi tehtävä.

Näiden harjoitusten ainoa sääntö on kirjoittaa – mitä vain, miten paljon tai vähän vain. Tajunnanvirtaa lähinnä, mutta toisinaan innostun jäsentelemään sanoja ja virkkeitä johonkin muotoon. Tai no, tiettyyn muotoon, runon muotoon. Muutamasta runosta on tullut itselle niin tärkeä, että ajattelin jakaa ne täälläkin. Toivottavasti nautitte!

Jos joku kysyy
Annoin aamuyön mustan
Viedä minut turvaan
Peitellä pohjoisella tähtitaivaalla
Ripustaa kurittomiin hiuksiini
Kuunsirpin ja Venuksen
Jättää kurittomiksi

Jos joku kysyy
Minut löytää hetki ennen sinistä
Maalaamassa kuurankukkia
Ihmisten ikkunoihin
Kannattelemassa kuusen oksia
Vastasyntyneen
Enkelinvalkean lumen painon alla

Jos joku kysyy
Ehdin ehkä jo mennä
Älä turhaan pidä kiinni

Lohdullista on

Ettei minun tarvitse

Mahtua sopia pienetä kasvaa mukautua

Että riittää kun hengittää

Vaikka jokainen tähti yksi kerrallaan

Putoaisi taivaankannelta

(ripustan joskus takaisin)

Vaikka silmiin muuttaisi suru

Vaikka hellan päältä palaisi lamppu

Ja hukkaisin kauneimmista korvakoruista toisen

Niin hengittää

🖤

Advertisements

Oodi aamulle

Aurinko ei ole vielä noussut niin korkealle, että se häikäisisi, mutta tarpeeksi saadakseen makuuhuoneen seinät läikkymään pehmeiden ja lämpimien sävyjen tahdissa. Olet painoton ja se on kaunista.

Astelet keittiöön varovasti ja harkiten, ettet särkisi aamua. Kaikki on päällystetty puhtaan valon värisellä untuvalla ja ohi lipuvilla ajatuksilla. Jokainen hetki on täynnä lupauksia, jokainen hetki on täynnä vain vähä kerrallaan nousevaa päivää.

Kahvinkeittimen ääni säestää sinua avatessasi parvekkeen oven. Kirpeä ilma huuhtelee yön rippeet pois huoneistosta ja harteiltasi. Annat viileyden laskeutua jokaiseen nurkkaan, jokaiseen pintaan ja huonekaluun. Ihollesi se laskeutuu viimeisenä, juuri ennen kuin ovi sulkeutuu.

Aamu maistuu tummalta ja paahteiselta kahvilta sekä vesilasilliselta. Aamu maistuu eilisiltaiselta suudelmalta ja vastapestyiltä hampailta. Aamu maistuu lempeämmälle kuin yksikään kokemasi ilta.

Kun kissa kehräten nukahtaa syliisi, huomaat päivän jo melkein saapuneen. Yhdellä syvällä hengityksellä imet loput aamusta itseesi ja jäät odottamaan huomista.

17670515_10211058237683204_177765357_o

Rakastan aamuja.

Aikaisia, puoliunisia, auringonsäteillä kyllästettyjä keväisiä hetkiä. Niissä on jotain niin pyhää ja kaunista, jotain sellaista, mitä yksikään toinen vuorokaudenaika ei minussa saa aikaan. Aamu on aina alku, puhdas ja viaton, mutta samalla voimakas ja täynnä mahdollisuuksia. Aamu on minun ikioma pakopaikka, jota en salli pilattavan kiireellä, melulla tai laihalla kahvilla.

Aamu pelastaa minut edellisen yön painajaisilta ja saattaa uuden päivän kynnykselle.