Minä en ole kaunis

Minä en ole kaunis.

Minä olen aamun varhaisin valo. Hereillä ennen muita, yksin sivelemässä keittiön pintoja, painamassa kahvinkeittimen päälle ja avaamassa parvekkeen oven. Liikun kaihdinten raossa, unisilla luomillasi ja takapihan hallansyömillä perennoilla. Keveä kuin vastasyntyneen hengitys, läpinäkyvä, pelkkä vierailija samettisessa pimeydessä.

Minä olen jalanjälki yksinäisellä rannalla, jonka löytääkseen on sotkettava hiuksensa havunneuloihin ja annettava varpujen piirtää pintanaarmuja sääriin. Pieniä kiviä kengissäsi, ehkä ripsiisi takertunutta hämähäkinseittiä pyyhkien sinä löydät minut, epäsymmetrisen painauman hiekassa. Tunnetko, kuinka minusta hehkuu ihmiskehon lämpö ja ikirouta?

Minä olen tarina, sen alku ja loppu, jokainen juonenkäänne. Mutta vasta kun huomasin, että on mahdollista olla sekä kirjailija, kertoja, päähenkilö ja lukija, tulin täydeksi. Piirrän kauniita kirjaimia tyhjälle paperille, katson kuinka ne tanssivat ja sulan mukaan iloon. Tanssini on kuritonta ja vapaata ja jokainen liikkeeni maalaa uuden kirjaimen. Katselen, kuinka ne yhdessä muodostavat sanoja ja lauseita, pian kokonainen luku on valmis. Silmistäni loistaa sen kaikki välilyönnit ja pisteet.

Minä olen tahto. Voimakas, myrskyävä, riippumaton. Minua eivät ohjaa kohtalo tai jumalat, en ole osa kenenkään suunnitelmaa. Olen oppinut, miten kasvattaa juuret syvälle maan syliin ilman, että ikinä asettuisin paikalleni. Olen oppinut suunnistamaan ilman karttoja ja kompasseja. Älä kosketa minua, elleivät omat jalkasi kanna.

Minä olen pieni pisamanaamainen tyttö, jonka letit ovat puoliksi purkautuneet. Vilkutan sinulle lähimetsän korkeimman koivun oksalta ja nauruni kaikuu helminauhana.

Minä olen enemmän kuin kaunis.

22047611_10212596654942674_838397635_o

Advertisements

Vain rakkaus

Rakkaus on täydellisen määrittelemätön. Sillä ei ole rajoja – ei alkua tai loppua, ei ominaista makua tai tuoksua. Se on samaan aikaan henkäyksen kevyt ja lyijyäkin raskaampi. Ja se on kaikkialla, pitelee sinusta kiinni, vaikket koskaan sitä huomaisi.

Rakkaudella ei ole aikaa tai kasvoja. Se on vierelläsi, kun ensimmäisen kerran avaat silmäsi, liikkuu huomaamatta lävitsesi, jää sinuun asumaan. Ja kun saapuu ilta, se painaa silmäsi melkein huomaamattasi kiinni, suutelee viimeisen kerran otsalle ja antaa levon.

Katseesi kautta rakkaus heijastuu niihin, jotka sinun sieluasi liikuttavat. Pieni, lempeä liplatus vasten laituria, eräs maalaus, joka sai sinut itkemään, valonhäive siskosi, kumppanisi tai tuntemattoman kulkijan silmissä, kehräävä kissa, saunanlämmin iho, jota ilta-aurinko silittää.

Rakkaus ei ole hyvä tai paha. Rakkaus on enemmin kuin taikaa, elämää rikastuttava alkuvoima. Salaisuus kaiken takana. Rakkaus sekä sattuu, että parantaa, puhaltaa henkiin sen, minkä hetki sitten sai kitumaan. Se luo muutoksen ja opettaa siten sinut päästämään irti vanhasta, jotta voisit täyttyä jostain uudesta.

Rakkaus ei koskaan lakkaa olemasta. Se ei piiloudu, sen voimat eivät vähene. Liekki ei sammu, vaikka puhaltaisit sitä kohti keuhkojesi täydeltä, vaikka hukuttaisit sen syvimpään veteen tai pimeimpään hautaan. Sielläkin se lämmittää ja kimaltaa – leikkii vain ja on elossa.

Rakkaus ei sulje tai kahlitse. Se avaa sydämiä, lukkoja, sieluja ja solmuja – antaa sinulle vapauden. Se maalaa väreihin sävyt, huulillesi suloisimman makean, suolaisen, kitkerän ja täyteläisen. Se täyttää hiljaisuuden niin, että kuulet kaiken. Se kantaa ihollesi koko ympäröivän todellisuuden tunnun.

Rakkaus vaatii rohkeutta kohdata itsensä. Katsoa suoraan silmiin ja tuudittaa hellästi. Siellä se on, sinussa.

21439357_10212441387501085_246023687_o
Tuntea rakkaus pelkässä tuulenvireessä.

Kesät

On kesiä, jotka imevät kuiviin. Sellaisia, joiden aamut valkenevat yksi toisensa jälkeen samanlaisina, ehkä aurinkoisina, ehkä pilvisinä, ehkä viileän tuulisina tai sulattavan lämpiminä – et huomaa eroa. Uuvuttavina ja puuduttavina, loputtoman pitkinä, sellaisina ne sinulle näyttäytyvät. Niitä kesiä on ollut paljon.

Sitten ovat ne kesät, jotka ovat elossa. Ne, jotka on kyllästetty väreillä, tuoksuilla ja voimakkailla värähdyksillä. Kesät, jotka valelevat sinut unelmilla, itsevarmuudella ja ymmärryksellä. Huomaat asioita, huomaat elämän ympärilläsi, mutta ennen kaikkea itsessäsi. Tunnet suunnan ja ymmärrät yhteydet menneisyyden ja tämän hetken välillä. Uskallat päästää irti.

Eivät nekään kesät ole helppoja tai kevyitä – päinvastoin. Usein ne kesät, jolloin elämä puhaltaa lävitsesi, ovat kesiä, joina erilaiset muutokset, prosessit ja merkitykselliset tapahtumaketjut mylläävät sinussa. Mutta silti valo säilyy. Miten ihanaa onkaan tietää, etteivät pienet tai suuret myrskyt poista sinusta rakkautta, luottamusta ja riemua. Siellä ne kulkevat käsikkäin ja saavat sinut nauramaan ääneen silkasta olemisen onnekkuudesta.

Tai sitten kyyneleet virtaavat poskillasi ja puhdistavat. Tärkeintä on, että tunnet.

Minun kesäni on ollut elämän kesä. Olen löytänyt lapsenomaisen ilon, uteliaisuuden ja rohkeuden, olen ollut enemmän Minä kuin aikoihin. Olen maistanut uusia makuja, tunnustellut niiden tanssia kieleni päällä, nauttinut, nauttinut ja nauttinut, katsellut auringonnousuja ja laskuja, kääntänyt kortteja ja kiviä, jättänyt niitä taakseni, poiminut niitä taskuihini. Ja mikä tärkeintä, olen oppinut olemaan armollinen ja rakastava hyvinvointini kannalta tärkeimmälle ihmiselle, itselleni.

Rakastan Minua, sillä olen osa kauneinta mahdollista maailmaa.

20727519_10212233403621618_1877099812_o