Pimeän hetket

Minulle rakkaimpia hetkiä ovat aamun ensimmäiset ja illan viimeiset. Vietän ne lähes poikkeuksetta ulkona, siellä illan ja aamun voiman tuntee elävimpänä ja vaikuttavimpana.

Lempihetkiäni yhdistää liikkumattomuus. Yhdistelmä viileyttä ja pimeää, utuista maisemaa luo pehmeän äänettömyyden. Lähes aina on tyyntä. Pimeys sulattaa kaiken yhteen, herättää kaikki muut aistit. Ehkä juuri siksi myös illan ja aamun tuoksu tuntuu niin kokonaisvaltaiselta ja uudelta, muutokselta. Ei vielä päivä, ei vielä yö. Hetki ennen.

Seuraavan runon saattelemana lähden vielä hetkeksi metsään kävelemään, hengittämään iltaa ja ensilunta. Kauniita unia!

Heti aamulla, silloin kun kuulen ympärillä vielä pelkkää raskasta unihengitystä.
Puen kahdet lapaset, vuoraan villalla koko kehoni ja kävelen rantaan.

On pimeä kuin yöllä.
Ne ketkä puhuvat pelkästä aamuhämärästä eivät herää tarpeeksi varhain.

Lyijynraskasta hiljaisuutta on helppo hengittää, askeleista ei kuulu ääntä.

Sitten löydän oikean kohdan, näen kaupungin valot veden takana.
Siihen piirtyy toinen kaupunki, se värisee hiljaa.

Ilma on kylmä ja paikallaan ja piirtää jääkukkia kasvoilleni.

Pelkään, että ajatukseni rikkovat hetken.
Pelkään askeleita, valoa ja sitä hetkeä, kun joudun räpäyttämään silmiäni.

Kuin joku olisi asetellut lehdet kellumaan tuolla lailla, oranssi vasten harmaata.
Eikä ensilumikaan vain sada, joku sen pudottaa.

Mutta kuiskauksenhiljaa, kuten kaikki nyt.

22850161_10212802467527860_599144681_o

Advertisements

Minä en ole kaunis

Minä en ole kaunis.

Minä olen aamun varhaisin valo. Hereillä ennen muita, yksin sivelemässä keittiön pintoja, painamassa kahvinkeittimen päälle ja avaamassa parvekkeen oven. Liikun kaihdinten raossa, unisilla luomillasi ja takapihan hallansyömillä perennoilla. Keveä kuin vastasyntyneen hengitys, läpinäkyvä, pelkkä vierailija samettisessa pimeydessä.

Minä olen jalanjälki yksinäisellä rannalla, jonka löytääkseen on sotkettava hiuksensa havunneuloihin ja annettava varpujen piirtää pintanaarmuja sääriin. Pieniä kiviä kengissäsi, ehkä ripsiisi takertunutta hämähäkinseittiä pyyhkien sinä löydät minut, epäsymmetrisen painauman hiekassa. Tunnetko, kuinka minusta hehkuu ihmiskehon lämpö ja ikirouta?

Minä olen tarina, sen alku ja loppu, jokainen juonenkäänne. Mutta vasta kun huomasin, että on mahdollista olla sekä kirjailija, kertoja, päähenkilö ja lukija, tulin täydeksi. Piirrän kauniita kirjaimia tyhjälle paperille, katson kuinka ne tanssivat ja sulan mukaan iloon. Tanssini on kuritonta ja vapaata ja jokainen liikkeeni maalaa uuden kirjaimen. Katselen, kuinka ne yhdessä muodostavat sanoja ja lauseita, pian kokonainen luku on valmis. Silmistäni loistaa sen kaikki välilyönnit ja pisteet.

Minä olen tahto. Voimakas, myrskyävä, riippumaton. Minua eivät ohjaa kohtalo tai jumalat, en ole osa kenenkään suunnitelmaa. Olen oppinut, miten kasvattaa juuret syvälle maan syliin ilman, että ikinä asettuisin paikalleni. Olen oppinut suunnistamaan ilman karttoja ja kompasseja. Älä kosketa minua, elleivät omat jalkasi kanna.

Minä olen pieni pisamanaamainen tyttö, jonka letit ovat puoliksi purkautuneet. Vilkutan sinulle lähimetsän korkeimman koivun oksalta ja nauruni kaikuu helminauhana.

Minä olen enemmän kuin kaunis.

22047611_10212596654942674_838397635_o

Hyviä asioita tapahtuu niille, jotka…

Sanotaan, että hyviä asioita tapahtuu niille, jotka jaksavat odottaa. Mutta tiedätkös, kasapäin enemmän onnea tuntevat ne, jotka uskaltavat onnen itselleen ottaa. Tai ehkä ottaminen on liian voimakas sana kuvaamaan tätä prosessia. Kyse ei missään nimessä ole voimakeinoista, haalimisesta, repimisestä tai pakottamisesta, vaan pienistä lempeistä teoista, keveimmillään pelkästä onnen olemassaolon sallimisesta.

Jos siis tahdot muutakin kuin vain odottaa ja toivoa hyvien asioiden tipahtelua kohdallesi, ensimmäinen askel aktiivisempaan onnellisuuteen on perustavanlaatuiseen hyvyyteen luottaminen, tai kuten aiemmin sen muotoilin, onnen olemassaolon salliminen. Sen sijaan, että ajattelisit hyvyyden tai onnen tai lempeyden tai rakkauden olevan jokin ympäristössä liikkuva, satunnaisesti näyttäytyvä ja toimiva rakenne, pyri ymmärtämään asia siten, että onni, hyvyys ja rakkaus ovat kaikkialla. Oikeastaan, kaikki olevainen ja olematon on rakennettu näiden kolmen suloisesta yhteydestä. Tällöin sinun on mahdollista löytää hyvää jokaisesta vastaantulevasta tapahtumasta ja henkilöstä, ajatuksesta, sanasta ja hetkestä. Tapasi katsella maailmaa on ratkaiseva; et enää vain passiivisesti toivo jonkin kauniin ja ihmeellisen ilmestyvän, vaan osaat etsiä sitä sieltäkin, missä muut saattavat nähdä pelkkää harmaata.

Koska hyvyys on koko maailmankaikkeuden rakennusaine, ovat luonnollisesti myös sinun solusi siitä muotoillut. Kyllä vain, juuri sinä olet hyvä, kaunis, ihmeellinen ja lempeä. Sinussa on onni. Sama pätee jokaiseen ihmiseen ympärilläsi, kuten myös niihin, joita elinpiirisi ei suoranaisesti kosketa. Tarkoitukseni ei ole yksinkertaistaa asioita tai maalata kaikkea vaaleanpunaiseksi, en väitä, etteikö surua, vihaa, pimeää ja kipua olisi, enkä voi väittää, että sinä olisit onnellinen. Tahdon vain muistuttaa, että sinut on rakennettu hyvyydestä, että kaiken raskaan ja vaikean alla lepää pieni ja sinnikäs valo. Ehkä pelkkä himmeä tuike tai tuulen voimasta värisevä liekki. Hyvien asioiden tapahtuminen vaatii syvän ymmärryksen siitä, että on itse hyvä. Että sinulla on kyvyt, tahto ja ennen kaikkea oikeus vastaanottaa se kauneus, jota maailma tälläkin hetkellä on täynnä. Tämä oivallus on menolippu elämäsi upeimpaan seikkailuun.

Niin, seikkailu. Sitä elämä lopulta on, kun lakkaat odottamasta hyvää ja uskallat sen sijaan kokea, nähdä ja luoda hyvää. Olla hyvä itsellesi. Oma suuntasi riippuu siitä, mihin sinä itse päätät navigoida, joten ole rohkea ja suunnista onnellisuuteen.

Hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille, toisin sanoen, jokaiselle meistä.

Hyviä asioita tapahtuu hyvyyden läsnäolon hyväksyjille.

Hyviä asioita tapahtuu niille, jotka uskaltavat seikkailla.

Oodi aamulle

Aurinko ei ole vielä noussut niin korkealle, että se häikäisisi, mutta tarpeeksi saadakseen makuuhuoneen seinät läikkymään pehmeiden ja lämpimien sävyjen tahdissa. Olet painoton ja se on kaunista.

Astelet keittiöön varovasti ja harkiten, ettet särkisi aamua. Kaikki on päällystetty puhtaan valon värisellä untuvalla ja ohi lipuvilla ajatuksilla. Jokainen hetki on täynnä lupauksia, jokainen hetki on täynnä vain vähä kerrallaan nousevaa päivää.

Kahvinkeittimen ääni säestää sinua avatessasi parvekkeen oven. Kirpeä ilma huuhtelee yön rippeet pois huoneistosta ja harteiltasi. Annat viileyden laskeutua jokaiseen nurkkaan, jokaiseen pintaan ja huonekaluun. Ihollesi se laskeutuu viimeisenä, juuri ennen kuin ovi sulkeutuu.

Aamu maistuu tummalta ja paahteiselta kahvilta sekä vesilasilliselta. Aamu maistuu eilisiltaiselta suudelmalta ja vastapestyiltä hampailta. Aamu maistuu lempeämmälle kuin yksikään kokemasi ilta.

Kun kissa kehräten nukahtaa syliisi, huomaat päivän jo melkein saapuneen. Yhdellä syvällä hengityksellä imet loput aamusta itseesi ja jäät odottamaan huomista.

17670515_10211058237683204_177765357_o

Rakastan aamuja.

Aikaisia, puoliunisia, auringonsäteillä kyllästettyjä keväisiä hetkiä. Niissä on jotain niin pyhää ja kaunista, jotain sellaista, mitä yksikään toinen vuorokaudenaika ei minussa saa aikaan. Aamu on aina alku, puhdas ja viaton, mutta samalla voimakas ja täynnä mahdollisuuksia. Aamu on minun ikioma pakopaikka, jota en salli pilattavan kiireellä, melulla tai laihalla kahvilla.

Aamu pelastaa minut edellisen yön painajaisilta ja saattaa uuden päivän kynnykselle.